Australiassakin on arki ja työ, mutta se näyttää erilaiselta.
 |
Aurinko nousee klo 6, yhtä aikaa työläisten kera. Näkymä keittiön ikkunasta. |
 |
Johannes pyöräilee, busseilee tai veneilee yliopistolle, jossa on vihreä kampus. |
 |
Kampuksella on kolme pientä järveä ja paljon kaikkea luontoa, niin eläimellistä kuin inhimillistäkin elämää. |
 |
Tarjolla mm. pelikaaneja, sorsia, kilppareita, mateita.... |
 |
Sekä tietenkin hassuja papukaijoja - suurimmillaan parvessa voi olla satoja yksilöitä ja nämä kyseiset valkkarit määkivät kuin lampaat. Meteli on auringon laskiessa niin kova, että harhauduin ensimmäisenä iltana luulemaan jonkun piikkaavan asfalttia auki. |
 |
Luonto on kaunis, mutta talot ovat kovaa rautaa ja lasia. Täällä tehdään tiedettä. |
 |
Johanneksen työpaikka muistuttaa paikkaa, jossa on aikaa miettiä tekosiaan. |
 |
Ikkunaton koppi viiden "toverin" kera... |
 |
Onneksi kampuksen ulkotilat ovat täynnä pöytiä, joissa kaikissa on vesisuojatut sähköpistokkeet sekä netti. Valitettavasti läppäriä (tai Johanneksen päätä) ei ole lintuvesiroiskesuojattu... |
Samaan aikaan toisaalla. Hieman vähemmän vaihtelua päivässä:
 |
Anna-Marin maisemakonttori aka keittiön pöytä. |
Töiden lisäksi arkeen kuuluu kaupassa käynti, kokkailu ja siivous, aivan kuten Suomessakin.
 |
Yllättävän iloinen linssimaakari. |
Mukavaa arkea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti